lauantai 14. toukokuuta 2011

Ihania ihmisiä ympärillä

14.05.2011 - 19:48
Suomessa syntyy joka vuosi n. 500 sydänsairasta lasta. Näistä n. 350 vaatii leikkaushoitoa. Näistä 20 on sellaisia, joilla on HLHS.

Usein kun kohtaa vaikeita asioita, ihmiset ympäriltä kaikkoaa.
Nyt kuitenkin olen saanut huomata, kuinka valtavan moni on halunnut auttaa. Huominen lähteminen olisi niin paljon vaikeampaa ilman montaa ihmistä.
T järjesti meille pieniruokaisen diesel-farmarin koeajolle, tädiltä saatiin matkarattaat, mun vanhemmilta matkalaukkuja ja kylmälaukku, äiti pesi ja rumpukuivasi meille koneellisen pyykkiä, M toi meille "pistorasialla täyttyven ilmapatjan" ja mulle valokuva-albumin, johon voin säilöä tallessapidettäviä kuitteja. Huomenna päästään pysähtymään Tampereelle jossa J tekee meille ruokaa ja illalla jos ei päästä mäkkäritaloon on N luvannut majoittaa meidät. Konkreettisena apuna ollaan saamassa myös parilta taholta rahallista tukea.
Näiden konkreettisten juttujen lisäksi ollaan todella monen ihmisen ajatuksissa ja rukouksissa.

Parisen viikkoa sitten valittelin kuinka moni juttu mun elämässä on tuntunut menevän hankaluuksien kautta. Tarkotan siis sellasia juttuja kuten vaikka ylioppilaskirjotusten reputtaminen, valmistumisen viivästyminen, Joonan kasvuseurannat, Joonan kanssa arjen pyörittäminen, Juuson odotusajan ongelmat ja kivut jne. Siihen sitten eräs ystävä kommentoi, että tuon kaltaiset juttujen takia minuun on tullut hiljaista kestävyyttä ja rakkautta. On sellainen olo, että pikkuhiljaa viimeisten vuosien aikana mua olis valmisteltu tehtävään. Ja mä haluan uskoa, että nimenomaan TEHTÄVÄÄN. Eli sydänlapsen vanhemmaksi. En suostu siihen ajatukseen, että tämän kaiken tarkoitus olis tehtävän sijasta ollut valmistella kantamaan ikuista surua.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti