Kun puhutaan arvista tulee aina vain mieleen Juuson arvet. Itse kun on säästynyt niin, että ei ole juuri muuta, kuin raskausarvet.
Kipinöitä tuulessa-blogissa on kuva mainoksesta, jossa lapsen rintaan on piirretty tussilla viivat ja teksti "avataan tästä". Juuson rintakehä tosiaan on avattu juuri siitä.
Itseasiassa Juuson rintakehä on avattu tuosta kahdesti ja avataan vielä kolmannen kerran. Ainakin.
Rintakehän lisäksi Juuson kaulassa on arpia keskuslaskimokatetrista.
Itse noihin arpiin on jo tottunut. Ei niitä oikeastaan juuri muista. Välillä jos käsi osuu sellaiseen kovempaan pattiin joka tuossa arven alaosassa on, muistaa koko arven. Mutta sitä välillä miettii, kuinka monta kertaa Juuso joutuu noita arpiaan selittelemään? Tai vielä pahempaa, jos ei kysytä ollenkaan ihmetellään vain äänettömästi ja näkyvästi?
Olimme syyslomalla Vuokatissa ja kävimme siellä myös kylpylässä. Teimme sellaisen työnjaon, että mies meni Joonan kanssa ja itse otin mukaani Juuson. Suihkussa eräs nainen tuijotti meitä. Tai siis tarkemmin Juusoa. Ihan avoimesti ja todella pitkään. Jotenkin paheksuvasti. En tajunnut yhtään, että minkä takia. Mietin ensin, että paheksuiko se pojan tuomista naisten puolelle, mutta onhan noita parivuotiaita siellä muitakin. Vasta kotona ajatus iski tajuntaan. Se nainenhan tuijotti Juuson arpea! Vaikka arpi on vaalentuntu paljon, kylmässä se alkaa helposti sinertää ja tulee näkyviin. Kurjalta tuntui tuollainen tuijotus.
Juusoa varmaan kyllä arpien kanssa helpottaa kun vain katsoo isäänsä. Tuolla kun riittäisi arpitarinoita jaettavaksi.
Juuson arpi on vaalennut hyvin, eikä sitä aina edes heti huomaa.
Seuraavan vuoden sisään tuo sama kohta kuitenkin avataan taas. Arpi saa aloittaa uuden paranemisen ja vaalenemisen.
