lauantai 28. helmikuuta 2015

Toipumista

Juuson toipuminen edistyy hyvin. Kovasti pientä miestä tympäsee olla vain makaamassa, mutta olo ei oikein salli muuta. Nesterajoitusta on vähän purettu ja tänään Juuso sai juoda sitten jo ihan pillillä pillimehua, eikä enää pelkällä ruiskulla paria milliä kerrallaan. Oli muuten pienen työn takana löytää pikkumiehelle Angry Birds possu-pillimehu, mutta Kampin K-Superi pelasti ja sieltä saatiin Juusolle prinsessapossumehu. Aamulla Juuso oli taas väittänyt hoitajalle, että hän on parantunut. Aamulla oli muutenkin melkoisen kiukkuinen pieni mies. Kaikki oli aika huonosti. Sai sitten vähän rauhoittavaa kipulääkettä ja nukahti lopulta.

Iltapäivällä Juuso sitten oli jo rauhallisempi, toki vieläkin oli makoileminen kurjaa ja happiviikset tympi. Omatoiminen nuori mies oli sitten aamulla ottanut ja kiskassut nenä-maha-letkun irti.

Jos kaikki menee hyvin, Juuso siirtyy huomenna sydänosastolle.

perjantai 27. helmikuuta 2015

Leikkaus ja toipumista

Eilen oli siis leikkauspäivä ja tänään on aloitettu toipuminen.

Eilen aamulla menimme lastenklinikalle kävellen vähän ennen kahdeksaa. Juuso sai siinä sitten aika pian esilääkkeet ja tunnin verran pelasi puhelimella ensin isänsä sylissä ja sitten minun sylissäni. Esilääkkeet teki vähän tokkuraisiksi ja vielä siinä juuri ennen saliin lähtöä Juuso kysyi, että "mikki mimä en taa pelata?".

Juuson mentyä palasimme mäkkäritalolle syömään aamupalaa ja nukkumaan. Päiväunien jälkeen lähdettiin sitten hakemaan lohtumässyroskaruokaa ja tappamaan aikaan Myyrmanniin. Siellä alkoi tuntua jo aika pitkältä ja aika neuroottisesti tuli kytättyä puhelinta sellaisella "SOI JO!!"-ajatuksella. Ja voin kertoa, että kovin ystävällisellä äänensävyllä ei se "nyt on huono hetki, soita myöhemmin!"-kommentti sille puhelimyyjälle tullut, joka sattui siinä kolmen aikaan soittamaan.

Lopulta neljän tietämillä odotettu kirurgin puhelu sitten tuli. Leikkaus oli ohitse ja kaikki kunnossa. Leikkauksessa oli mennyt tosi pitkään, koska kiinnikkeitä ja kollateraalisuonia oli ollut paljon. Juuson vointi oli kuitenkin ollut koko leikkauksen ajan vakaa, eikä sydäntä ollut tarvinnut pysäyttää. Muutenkaan mitään takapakkeja ei leikkauksen aikana ollut.

Palasimme mäkkäritalolle ja soittelin heti teholle, että milloin Juusoa voisi tulla katsomaan. Sain luvan tulla vaikka heti. Ensimmäisen vierailun Juuso käytännössä nukkui. Illalla toisella vierailulla sitten jo silmät kävivät vähän auki ja raukka yritti hengitysputkesta huolimatta kovasti puhua. Siinä illalla oli puhetta, että kunhan Juuso on kunnolla hereillä, poistetaan hengitysputki.

Juuso oli herännyt kunnolla sitten vasta aamulla ja kahdeksan aikaan oli sitten vaihtunut hengitysputki happiviiksiin. Juuso oli myös jo ihan hereillä. Kovasti on kiukkuinen pieni mies. Kun ei saa juoda, kun on ihan väärää pillimehua, kun oma unirätti puuttuu, kun ei saa mennä kotiin, kun ei saa nousta, kun ei saa itse käydä vessassa, kun Joona ei tuu katsomaan, kun ei saa syödä paahtoleipää ja kun kukaan ei ota syliin. Lopulta kaikkiin kieltäviin vastauksiin kyllästynyt poika totesi "Mikki mimä en taa tehdä mitään!!". Aamulla yritin selittää, että "kun sun pitää parantua ensin" ja Juuso totesi vain, että "mimä olen jo pa-antunut!".

Oikeaan keuhkoon oli vähä kertynyt nestettä, mutta muuten Juuson vointi on ihan hyvä. Aika sellainen normaali, mikä tämän leikkauksen jälkeen yleensä onkin. Kamala jano ja kovat nesterajoitukset tuntuvat pikkumiestä eniten harmittavan. Niin ja ne happiviikset.

torstai 26. helmikuuta 2015

Kaikki hyvin

Eilen oli leikkauspäivä ja kerron siitä vielä myöhemmin tarkemmin. Nyt vain pikapäivitys, että leikkaus onnistui ja Juuso voi hyvin.

keskiviikko 25. helmikuuta 2015

Matkustamista ja esitutkimuspäivää

Eilinen päivä meni aikalailla autossa. Jostain syystä meidän perheellä on jotenkin paha karma tuosta Jyväskylän kautta ajamisesta. Kerran on jäänyt laivaliput, toisella kertaa hajosi auto. Eikä tietysti tälläkään kertaa homma mennyt aivan putkeen. Pysähdyttiin matkalla pikaisesti huoltoasemalla ja hain Jukalle kahvia ja kaikille matkakarkkia. Huono idea. Vähän ennen Jyväskylään Juuso näytti kovasti kalpealta ja hetken päästä se sitten jo oksensi. Ehdittiin jo ajatella, että nytkö tässä sitten kävi niin, että saadaan kääntyä takaisin. Pysähdyttiin seuraavalle huoltoasemalle ja pidettiin siinä vähän pidempi tauko. Siinä Juuson vointi sitten tuntui kohenevan ja banaanijugurtti kelpasi oikein hyvin. Kun jatkettiin matkaa tuntui juttua piisaavan ihan normaalisti ja Hartolassa olikin sitten jo nälkä. Eli selvittiin säikähdyksellä ja meni matkapahoinvoinnin piikkiin tämä.

Hotellilla Espoossa oltiin joskus aikalailla iltapala-aikaan. Juusoa tuntui vähän jännittävän eikä uni oikein meinannut tulla. Ensin Juuso halusi pitkän aikaa pötkötellä meidän välissä, mutta jossain vaiheessa kuitenkin sitten halusi siirtyä omaan sänkyynsä. Sieltä kuului pariin kertaan illalla, että "äiti mimä en taa unta...". Aamulla seiskan aikaan päätti Justus omasta sängystään, että nyt on aamu. Siinä vaiheessa kuului sitten Juuson sängystä uudestaan "Äiti... Mimä en taa unta...". Totesin pikkumiehelle, että hyvinhän sitä unta on jo saatu, kun nyt on aamu.

Aamupalan jälkeen oli sitten aika ajella Lastenklinikalle. Päästiin heti ensimmäisenä hoitamaan ikävin juttu alta, eli meidät ohjattiin osastolta ihan suoraan labroihin. Kauhean huudon kanssa saatiin näytteet otettua. Justus itki myös melkoiset myötätuntoitkut siinä isoveljen kaverina. Labrojen jälkeen käytiin pyörähtämässä keuhkokuvassa ja sen jälkeen palattiin osastolle. Siellä jouduttiin jonkun aikaa odottelemaan hoitajalle pääsyä.

Hoitajalla olikin sitten heti kärkeen vähän ikävämpiä uutisia meille. Osastolla pyörineiden infektioiden takia potilaiden vierailuita on rajoitettu. Ainoastaan vanhemmat saavat tulla osastolle, edes sisaruksia ei päästetä. Meidän kohdalla tämä tarkoitti sitten sitä, että Justusta ei saa osastolle ottaa mukaan. Tänään saatiin Justus pitää mukana, kun ei menty ykköshuonetta pidemmälle. Meinasi itku päästä itseltä siinä kohti. Siinä meni meidän tarkkaan laadittu toimintasuunnitelma.

Juuso jaksoi yllättävän rauhallisesti makoilla, kun otettiin verenpaineet, saturaatio (84) ja sydänfilmi. Sydänasemalla meni sitten Justukselta täysin hermo, väsymys kun iski. Siinä vaiheessa sitten kun päästiin sydämen ultraan, nukahtivat molemmat pojat. Ainakin oli helppoa kardiologilla ultrata, kun Juuso veti tyytyväisenä sikeitä.

Ultran jälkeen palasimme osastolle ja pääsimme jututtamaan anestesialääkäriä ja kirurgia. Hoitaja myös selvitti onko meille tehty hakemusta Ronald McDonald-taloon. Hoitaja soitti mäkkäritaloille ja selvisi, että hakemusta ei ole tehty. Ehdin jo ajatella,että ei päästä sinne ikinä, jos hakemustakaan ei ole vielä tehty. Kuitenkin siinä puhelun aikana selvisi, että meillä kävikin tuuri: Meille oli paikka vihreässä talossa ja saatiin tulla tänne heti. Käytiin sitten kaupassa ja hakemassa tavarat hotellilta. Sen jälkeen ollaan täällä mäkkäritalolla tehty ruokaa ja saunottu. Nyt unta kaaliin ja huomenna on sitten se pelottava leikkauspäivä. Pitäkää peukkuja. Öitä.

tiistai 24. helmikuuta 2015

Nokka kohti Helsinkiä

Tai oikeastaan tänään ajellaan Espooseen asti. Perillä ollaan vasta joskus myöhään. Aamu meni pakkaamiseen ja sähetämiseen, mutta lopulta päästiin liikenteeseen. Joona lähti mummulaan ja viettää siellä aikaa perjantaihin asti, Jukka ajelee Helsingin ja Pohjanmaan väliä ja me Justuksen kanssa ollaan koko kuukausi Helsingissä.

Huomenna sitten lastenklinikalle. Leikkausaika on sitten ylihuomenna. Pelottavaa.

torstai 19. helmikuuta 2015

Juuson ajatuksia päivähoidosta

Meidän pojilla on ehkä maailmanhistorian parhaat hoitotädit päivähoitopaikoissa. (Tosin tuntuu itsestä nyt vähän hassulta sanoa hoitoTÄTI, kun pari on itseäni reippaasti nuorempia.) Juuso oli tällä viikolla viimeistä päivää hoidossa pitkään aikaan ja sai mukaan ensi viikon matkaa varten tällaiset ihanat:
Nallesta tuli heti niin tärkeä, että se piti ottaa tänään päiväkerhoon mukaan. Eilen hoidosta lähtiessä Juuso sanoi, että Angry Birdsille tulee Anettea ikävä. Eilen illalla se totesi, että "Äiti minulle tulee Elinaa ikävä." "Entäs Saaraa ja Anettea?" kysyin. "Tulee niitäkin ikävä." vastasi Juuso.

tiistai 10. helmikuuta 2015

Norsu reppuselässä

Kopioin tänne nyt Satua-blogin puolelle kirjoittamani tekstin, kun kuuluu enemmän tämän blogin aihepiiriin.

Siitä asti, kun kävelin sisälle postilaatikolta kädessä tuo kirjekuori, jonka nurkassa luki "HUS", on olo ollut tavattoman raskas. Ihan niinkun kantaisi norsua reppuselässä. Kaikki normaalit arkiset askareet, suunnittelemiset, menemiset ja jopa oleminen tuntuu nyt vain tosi raskaalta. Välillä tuntuu, että on ihan fyysisesti vaikea hengittää. Enää tämä ja ens viikko. Sitten mennään. Hirvittävä määrä suunnittelemista ja järjestelemistä. Kuitenkin varmaankin se kuukausi menee. Ensin teholla 4-7 päivää ja osastolla 2-3 viikkoa. Jos kaikki sujuu suunnitellusti.

Omalta kohdaltani suunnitelma on aika simppeli. Lähden leikkausviikon tiistaina Helsinkiin ja olen siellä siihen asti, kunnes Juuso pääsee kotiin. Mutta siihen se helppous sitten loppuu. Hotelli pitäisi varata. Mutta kuinka moneksi päiväksi? Miten kuljetaan? Minkä verran Joona on siellä meidän kanssa ja minkä verran täällä mummun ja muffan kanssa? Miten järjestetään Joonan terapiat? Minkä verran mies on siellä, minkä verran täällä ja minkä verran töissä? Isyysloma, erityishoitoraha, kesäloma?!? Mitä pitää pakata mukaan? Miten käy imetyksen? Matkarattaat vai vaunut Justukselle? Miten ihmeessä me selvitään tästä taas?

torstai 5. helmikuuta 2015

TCPC

Tuossa se nyt on. Leikkausaika. Oli postilaatikossa tänään. Helsinki kutsuu jo tässä kuussa. Ensin pääsi itku, sitten tuli toiminta ja nyt on vain jotenkin tyhjä fiilis. Seuraavat pari viikkoa taidan lukea Juusolle ihan superpitkiä itasatuja <3