keskiviikko 2. huhtikuuta 2014

Pelkoja ja varmistuksia

Jo ennen Juuson syntymää oli sellainen olo, että meidän perheen lapsiluku voisi jäädä kahteen. Olin aina haavaillut kahdesta tai kolmesta lapsesta ja jotenkin siinä kohti se kaksi tuntui hyvältä.

Juuson syntymän jälkeen kuulin paljon sellaisia "no kyllä sen ymmärtää, että ette uskalla enempää lapsia hankki"-komentteja. Yksi mm. jälkitarkastuksen tehneeltä lääkäriltä.

Juuson lähestyessä kahta ikävuotta alkoi kuitenkin jälleen itää se pieni ajatuksen siemen, että mitä jos sittenkin vielä yksi? Tämä siemen kasvoi ja versoi ja pian olikin vauvakuume jo täydessä kukassa. Lopulta sitten viime syksynä tehtiin päätös, että kolmas saa tulla. Ja tammikuussa ne sitten piirtyivät tikkuun. Kaksi maagista viivaa.

Satua-blogin puolella olenkin jo paljastanut, että meille odotetaan syysvauvaa. Innolla ja pelolla. Kuten koko ensi syksyäkin.

Juuson sairaus horjutti jotenkin perustavanlaatuisesti sellaista perusturvallisuutta. Tajusi, että niitä kurjia juttuja ei tapahdukkaan vain "joillekkin", vaan niitä tapahtuu myös meille. Suurimman osan ajasta olen innoissani tulevasta vauvasta ja hetkittäin olen ihan kauhuissani. Tällä kertaa meni paljon pidemmälle, ennenkuin uskalsin julkistaa asiaa.

Yksi asia missä pelko konkretisoitui itselle, oli Satua-blogiin tulevat päivitykset vauvanvaatteista. Ajastelin niitä jo valmiiksi eteenpäin, kunnes olisi pitänyt laittaa seuraava ajastus rakenneultran jälkeen. Mutta mitä jos siellä paljastuukin jotain lopullista? Ne päivitykset jäivät vain luonnoksiksi odottamaan. Vasta toukokuussa uskallan laittaa lisää. Jos kaikki on ok.

Miten Juuson sairaus sitten vaikuttaa tähän odotukseen? No ainakin niin, että meille tulee kaksi rakenneultraa. Ensin se ihan normaali sairaanhoitajan/kätilön tekemä viikolla 20. Sen lisäksi sitten kaksi viikkoa myöhemmin tekee lääkäri meille ylimääräisen rakenneultran.

En tiedä vielä miten syntymän jälkeen sitten. En varmaan uskalla lähteä sairaalasta kotiin, ennenkun pienen sydän on syynätty huolella.

Syksy pelottaa välillä muutenkin. Siellä häämöttää se pelottava peikko: TCPC. Toukokuussa on Juuson seuraava sydänkontrolli ja silloin laitetaan lähetettä katetrointiin ja leikkaukseen. Leikkaus on tulossa syksyllä/talvella/keväällä. Kuitenkin vuoden sisään.

Jostain syystä en osaa edes pelätä sitä, että leikkauksessa menee jotain pieleen. Se on jotenkin liian iso pelko käsiteltäväksi etukäteen. Mutta itken välillä sitä, että joudun jättämään Juuson sinne sairaalaan yksin öiksi. Mun ison pienen pojan, joka herää öisin ja kömpii viereen nukkumaan. Itkettää jo etukäteen, kuinka joutuu joka ilta sanomaan, että ei äiti halua lähteä, mutta kun on pakko. Kun ei sinne saa jäädä yöksi.

Mutta päivä kerrallaan. Murehditaan sitten lisää, kun on murheen aika.

4 kommenttia:

  1. Onnea odotuksesta ja toivottavasti kaikki menee hyvin! :)

    VastaaPoista
  2. Kiitos.
    Tästä odotuksesta tulee varmaan kirjoteltua enemmän tuonne toinen blogin puolelle. Ainakin jos kaikki menee hyvin.

    VastaaPoista
  3. Mulla samaa pohdintaa, jättäisikö kahteen muksuun vai saisiko kolmaskin vielä tulla.. Äh, onhan tässä vielä aikaa miettiä :) O:n sydän ultrattiin pian kotiutumisen jälkeen, sairaalassa ei ollu kotiutuessa ultraavaa lääkäriä ni käytiin polilla erikseen. Ja meillä oli jostain syystä rakenneultra kauheen aikasin, 18 viikolla, K:n takia. Ehkä sillä ajatuksella, että jos oiskin jotain niin ehtisi kattoa vielä useammin uudelleen ennen keskeytysrajaa, vaikkei meille sillä toki olisi ollut mitään merkitystä.. Ja saatiin vielä 37 viikolle ylimääränen ultra, että katotaan sydän ennen syntymää.

    Mää erehdyin viime kontrollin jälkeen googlettelemaan läppäleikkauksia ja ahtaumia ja tekoläppiä, virhe! Totesin et parempi olla miettimättä, ja miettiä sitten jos läppä oikeasti ahtautuu liikaa..

    VastaaPoista
  4. Meillä tulee nyt noi ultrat 20+3 ja 22+3.
    Ja hei: googleen ei kannata mennä! Mä oon lopettanut myös vertaisryhmän lukemisen ihan täysin. Kun sitä vaan ahdistuu liikaa, jos koko ajan miettii ja murehtii.

    VastaaPoista