lauantai 28. syyskuuta 2013

"Mimä hauan!"

Tämä blogi tuppaa jäämään vähän hiljaiseksi, kun mitään erityistä ei tapahdu. Kun kaikki on aivan hyvin, ei tunnu olevan kamalasti kirjoitettavaa tänne.

Kesän aikana Juuso on ruvennut hengästymään vähän helpommin, mutta muuten vointi on ollut oikein hyvä. Se hengästyminenkään ei tunnu Juuson vauhtia hidastavan. Kesällä jo mietinkin, että tuleekohan sitä vähän liikaa aliarvioitua Juuson jaksamista. Yksi kesän kävelylenkeistä näytti nimittäin tältä:
Totesin sitten, että noille parin kilsan lenkeille on ihan turhaa enää ottaa Juusolle rattaita mukaan. Kannan sitten sylissä sen, mitä ei toinen jaksa kävellä.

Tänä kesänä on löytynyt sellainen ihanuus kun ihan itse puusta otetut omput:

 Uudella perhepäivähoitajalla on lähtenyt sujumaan hyvin ja Juuso tuntuu oppivan koko ajan paljon uusia asioita. Temperamenttia ja omaa tahtoa löytyy edelleen enemmän kun omiksi tarpeiksi. Usein kuuluu "Äiti mimä HAUAN!".